Pikkujoulut Hotelli Mesikämmenessä
Show & Dinner -pakettimme myydään aina syksyn kuluessa loppuun, joten varaathan paikkasi ajoissa!
Vuoden odotetuin juhlakausi on meillä Hotelli Mesikämmenessä ylivoimainen tunnelmassaan, livemusiikkitarjonnassaan ja tietenkin herkkuja notkuvissa buffetpöydissään. Tänä vuonna kolmena lauantaina järjestettäviin Show & Dinner – pikkujouluihin kuuluu ruoan ja äx-klubin keikan lisäksi tuliesitys. Vietä siis huikean mahtavat Show & Dinner pikkujoulut livemusiikin, jännittävän tuliesityksen, mahtavan ruuan ja hyvän juoman parissa!
Varaa pikkujoulut: sähköpostitse sales@ahtarizoo.fi tai soittamalla numeroon 030 62150. Suunnitellaan yhdessä juuri sellainen pikkujouluilta, kuin teidän porukalle parhaiten sopii.
*pidätämme oikeudet muutoksiin
Show & Dinner PIKKUJOULUT
La 22.11. Teleks, Äx-klubi
Yhtyeen kahdelle vuosikymmenelle mahtuu isoja kestohittejä, jotka ovat eläneet kuulijoiden sydämissä pitkään. Teleks-yhtye on tunnettu erityisesti kappaleistaan Tuulilasin nurkkaan ja Hiljaa virtaa Vantaa. Tämä kokenut bändi osaa taatusti viihdyttää kuulijoitaan ja nostaa tunnelman asianmukaisesti kattoon.
Show & Dinner- lippu 64€/hlö
sisältäen herkullisen pikkujoulubuffetin, tuliesityksen ja lipun keikalle.
Majoituspaketti:
159€/1hh/vrk
sisältäen majoituksen, aamiaisen ja Show & Dinner- lipun yhdelle
219€/2hh/vrk
sisältäen majoituksen, aamiaisen ja Show & Dinner- liput kahdelle


La 29.11. Sugardams, äx-klubi
Sugardams on ähtäriläinen orkesteri joka soittaa niin perinteistä tanssimusiikkia rautalankasävyin kuin myös menevää bilemusiikkia ja tuoreimpia hittejä. Sugardamsia kutsutaan paikkakunnallaan myös epävirallisesti Ähtärin kaupunginorkesteriksi, bändi on nähty usein yli kahden vuosikymmenen taipaleellaan kotikaupunkinsa tapahtumissa.
Show & Dinner- lippu 64€/hlö
sisältäen herkullisen pikkujoulubuffetin, tuliesityksen ja lipun keikalle.
Majoituspaketti:
159€/1hh/vrk
sisältäen majoituksen, aamiaisen ja Show & Dinner- lipun yhdelle
219€/2hh/vrk
sisältäen majoituksen, aamiaisen ja Show & Dinner- liput kahdelle
La 13.12. Telaketju, äx-klubi
Telaketju on tuttu viihdyttäjä myös Ähtärin Äx-klubilla, joka takaa menevän illan soittamalla hittimusiikkia kaikkea Cheekistä aina Paula Koivuniemeen. Telaketjun noustessa lavalle laulu raikaa kuin itsestään myös yleisössä, koska kuka pystyy vastustamaan tuttuja ja muistoja herättäviä suomihittejä?
Show & Dinner- lippu 64€/hlö
sisältäen herkullisen pikkujoulubuffetin, tuliesityksen ja lipun keikalle.
Majoituspaketti:
159€/1hh/vrk
sisältäen majoituksen, aamiaisen ja Show & Dinner- lipun yhdelle
219€/2hh/vrk
sisältäen majoituksen, aamiaisen ja Show & Dinner- liput kahdelle

La 14.12. Benjamin, äx-klubi
Diskovivahteisella pop-musiikillaan hurmaava, poikkeuksellisen lavakarisman omaava Benjamin villitsee pikkujouluyleisön hersyvällä lavashow’llaan. Artistin suosituimpia singlejulkaisuja ovat muun muassa viraali-ilmiöksi kesällä 2022 räjähtänyt GAY, Hoida mut ja yhdessä BESSin kanssa julkaistu single Paremmin ku kukaan muu. Tämä Show ei jätä ketään kylmäksi!
Show & Dinner- lippu 69€/hlö
sisältäen herkullisen pikkujoulubuffetin ja lipun keikalle.
Majoituspaketti:
164€/1hh/vrk
sisältäen majoituksen, aamiaisen ja Show & Dinner- lipun yhdelle
229€/2hh/vrk
sisältäen majoituksen, aamiaisen ja Show & Dinner- liput kahdelle

Herkullisen illallisen päätteeksi
TULIESITYS
Tänä vuonna Show & Dinner saa aivan uuden ulottuvuuden! Kun vatsat ovat sopivasti täyttyneet pöydän antimista ja pimeys on laskeutunut, juhlijoiden katseet kiinnittyvät koreografioituun tuliesitykseen aivan ravintolan suurien ikkunoiden toisella puolella. Jännittävä esitys jää taatusti mieleen ja luo iltaan vielä entistä enemmän shown tuntua.

Pikkujoulubuffet
Menu
Silli- ja silakkalajitelma
Marinoituja savumuikkuja
Caesarsalaatti
Savulohi
Vihersalaattia & versoja, talon sinappikastike
Sienisalaattia
Mozzarellasalaatti
Kasvisterriini
Muikkupatee & mäti-smetanakastike
Hirvipatee & karpalohilloke
Joulukinkku, talon sinappi
Perunalaatikko
Porkkanalaatikko
Voi-juustoperunat
Hanger stake & karpalo-punaviinikastike
Punajuuri & Blue Cheese
Mansikkamousse
Konvehteja
Piparia & keksejä
Cheddar juustoja & puolukkahilloketta
Kahvi/tee