Ajankohtaista

Syysloma Ähtärissä

Syyslomalla Ähtäriin

Syksyn tuntua on jo ilmassa, viilenevät ja pimenevät illat tuovat sen väistämättä. Mutta saahan se sieltä jo tullakin! Syksy on Suomessa värien loistoa, marja- ja sieniretkiä sekä tunnelmallisia iltoja. 

Syyskuussa meillä rentoudutaan ja saadaan runsaasti tietoa hyvinvointiviikonlopun aikana, mutta sen jälkeen edessä häämöttävät jo syyslomat.  Tänä vuonna maassamme vietetään syyslomia kahdessa osassa, eli viikolla 42 ja viikolla 43. Molempina viikkoina on eläinopastuksia ja ohjelmaa hotelliamme vastapäätä olevassa eläinpuistossa. 

Syyslomalla lasten kanssa 

Eläinpuistovierailua suunnittelevien kannattaa varata varausjärjestelmästämme Zoo-paketti. Silloin majoituksen ja eläinpuistoliput saa edullisimpaan yhteishintaan. Zoo -pakettiin sisältyy hotellimajoitus, aamiainen, tarvittavat lisävuoteet 3-14- vuotiaille lapsille, uintiliput Loiskeeseen, kuntosalin käyttö sekä Zoo-liput kahdelle perättäiselle päivälle sisältäen Pandatalon, eläinpuiston sekä farmin. 


Uudessa uimahalli Loiskeessa on mukavan lämmin lastenallas leluineen, hotellimme keilahallissa joka radalle saa lapsille laidat ja myös apuväline itse keilapallon työntöön löytyy niin, että pieninkin voi kokea keilailua. Ravintola Mesikämmenessä on saatavana lasten oma ruokalista sekä syöttötuoleja perheen pienimmille. Hotellin etupihalla on leikkipaikka, ja siitä onkin lyhyt kävely tien toiselle puolelle eläinpuistoon. 

Lauantaina 19.10. järjestetään eläinpuistossa suosittu Yöseikkailu, jolloin puisto on auki pitkälle yli auringon laskun, jotta kävijät näkisivät myös hämäräaktiiviset eläimet elementissään. Iltaan kuuluvat eläinopastukset, Farmilla voi vierailla sepän pajassa oppimassa perinteisestä sepän työstä, ja kiipeilyrata Flowpark on myös auki klo 22 asti! 

Syysloman ohjelmaa musiikin ystäville

Perjantaina 18.10. musiikin ystävien kannattaa mennä nauttimaan musiikista hotelliamme vastapäätä olevaan Ähtäri-halliin, jonne saapuu Double trouble -kiertueellaan Jarkko Ahola & JP Leppäluoto. Monipuolisen rocktenorin Jarkko Aholan ja rouheäänisen baritoni JP Leppäluodon konserttisalikiertueella kuullaan molemmille miehille tärkeitä kappaleita heidän taipaleidensa varrelta. Luvassa on sekä isoja kansainvälisiä hittejä että kotimaisen musiikin helmiä - ja tietysti kahden huippusolistin duettoja. Liput voit ostaa tiketistä täältä.

Hotelli Mesikämmenen Äx-klubilla on jo muodostunut perinteeksi syksyinen Topi-ilta, joka on kunnianosoitus ähtäriläiselle Topi Sorsakoskelle. Topin lauluja tulkitaan tänä vuonna lauantaina 26.10.

Ähtärin värikäs ja puhdas luonto 

Hotellimme on kirjaimellisesti luonnon keskellä, kaukana kaupungin hälinästä. Ilma ja luonto on mitä puhtainta, täällä ei naavan löytyminen puista ole mikään poikkeus. Hotellin ympäristössä kiertävät upeat polut, jotka ovat omiaan kävelylle, juoksulenkille tai vaikka syksyisille valokuvaushetkille. 

Hotelli Mesikämmen

Karhunkierros 149, 63700 Ähtäri
+358 30 62150
reception@hotellimesikammen.fi

Ähtäri Zoon oma hotelli, Hotelli Mesikämmen sijaitsee vain kivenheiton päässä eläinpuiston sisäänkäynnistä. Hotellissa on 101 huonetta, ravintola, keilahalli ja aivan hotellin vieressä on uusi uimahalli Loiske. Mesikämmen on kuuluisa myös arkkitehtuuristaan ja erityisesti näyttävästä kalliokäytävästään.

 

RAVINTOLA

Ravintolamme palvelee
 

Maanantai - lauantai klo 17:00-21:00
Sunnuntaisin suljettu

Muut aukioloajat ravintola-sivulta
 
Äx-KLUBI
Artisti-iltoina klo 22:00 alkaen
Katso aukioloillat Äx-klubin sivulta.
 
LOISKE
Aukioloajat www.ahtari.fi/kylpyla