Ajankohtaista

Pääsiäinen Hotelli Mesikämmenessä

Pääsiäisen tapahtumia

Kevät tuntuu jo Ähtärissäkin lisääntyvänä valona ja lintujen lauluna. Nyt pajunkissojen jo pikku hiljaa ilmestyessä on hyvä aika miettiä pääsiäiselle tekemistä. Pääsiäisen lomapäivät voivat tuntua pitkiltä, jos ne viettää täysin oman kodin rauhassa, joten hyvästä seurasta, ulkona olosta ja maukkaasta ruoasta voi nauttia kätevästi myös meillä. Meillä voit ottaa miniloman ja majoittua, nauttia ravintolan herkuista, rentoutua kylpylän poreissa ja pitää vaikka keilauskisan oman porukan kesken. Mikäli olet alueella päivän tai kaksi, suosittelemme myös vierailua tien toisella puolella olevassa eläinpuistossa, jossa on pitkäperjantaina ja lankalauantaina eläinopastukset sekä lapsille pääsiäismunajahtia. Lauantaina on lisäksi Farmilla suositut Pääsiäismarkkinat klo 10 - 14, jolloin markkina-alueelle on vapaa pääsy. Aktiivisille kävijöille suosittelemme ehdottomasti myös hotellin edestä suoraan lähteviä hiihtolatuja upeissa maisemissa, voit katsoa päivitetyt latutiedot täältä. Pääsiäisen majoittujille on suunniteltu myös valmis Pääsiäispaketti johon kuuluu majoituksen lisäksi aamiaiset, iltakylpylä sekä pääsiäisbuffet. Pääsiäispaketin alk. 208€/2hlö voit varata suoraan varausjärjestelmästämme. 

 

Ravintola Mesikämmen on auki seuraavasti: 

Pe - la 29. - 30.3. klo 15:00 - 21:30
Su 31.3. klo 15:00 - 21:00
 

A la carten lisäksi ravintolaan katetaan perjantaina ja lauantaina herkullinen Pääsiäisbuffet, johon suosittelemme pöytävarausta p. 030 62150. Buffet on tarjolla klo 17:00 - 20:00 ja sen hinta on aik. 39,90€ / 8-14v 19,00€ / 3-7v 12,00€.

Pitkäperjantain 29.3. buffetmenu


Vihersalaatti
Mozzarellasalaatti
Katkarapusalaatti
Yrttiperunasalaatti
Hiillostettua siikaa
Porkkana-mustajuuriterriini
Savustettua muikkua
Punajuurikananmuna

Paahtopaisti
Savukassler
Lampaanpaistia ja minttukastiketta
Paahdettua lohta ja vesikrassijogurttia
Valkosipuliperunaa
Uunijuureksia

Pashaa
Mämmiä
Makeisia
Jäätelöä
Kahvi

 

Lankalauantain 30.3. buffetmenu


Versosalaatti
Fetajuustosalaatti
Kanacaesarsalaatti
Tofu-kasvissalaatti
Savukirjolohta
Siikaraputerriini
Sinappisilli
Currykananmuna

Lampaanpaisti
Pippuroitua possua
Pitkään haudutettua härkää ja tummaa korvasienikastiketta
Taimenta mäti-remouladekastiketta
Rosmariiniperunaa
Paahdettuja kasviksia

Pashaa
Mämmiä
Suklaata
Jäätelöä
Kahvi

Hotelli Mesikämmen

Karhunkierros 149, 63700 Ähtäri
+358 30 62150
reception@hotellimesikammen.fi

Ähtäri Zoon oma hotelli, Hotelli Mesikämmen sijaitsee vain kivenheiton päässä eläinpuiston sisäänkäynnistä. Hotellissa on 101 huonetta, kylpylä, ravintola ja keilahalli. Mesikämmen on kuuluisa myös arkkitehtuuristaan ja erityisesti näyttävästä kalliokäytävästään.

 

RAVINTOLA
 
Ma - to 17:00 - 20:30
Pe ja la 17:00 - 21:30
Su suljettu
 
Muut aukioloajat ravintola-sivulta
 
Äx-KLUBI
Artisti-iltoina klo 22 alkaen
Katso aukioloillat Äx-klubin sivulta.
 
LOISKE
Aukioloajat www.ahtari.fi/kylpyla